Oppitunnin aiheena oli tällä kertaa downin syndrooma. Tiesin aiemmin että downin syndrooman voi tunnistaa ulkonäöstä, ja että se johtuu jostakin kromosoni jutusta. Nyt tiedän vähän tarkemmin, että se johtuu 21. kromosominpoikkeamasta. Sain myöskin tietää, että sivu sairauksina voi olla, mm. kilpirauhasen vajaatoimintaa, alzheimerin tautia ja sydänvikoja. Sekin tuli uutena tietona, että downin syndrooman nimi tulee jonkin ihmisen nimestä.
Olen aina pikku tytöstä asti miettinyt, mitä jos joskus aikuisena odottaisin lasta, ja saisin tietää lapsen olevan kehitysvammainen. Mitä tekisin? Pienenä aina ajattelin, että tottakai tekisin abortin, ihan minun ja lapsen kannalta. Mutta en usko päätöksen lopulta olevan kuitenkaan noin helppoa ja yksinkertaista. Vaikea kuvitella edes tuollaista tilannetta, ja miten todellisuudessa tekisi asian kanssa. Olisihan se varmaan raskaampaa kasvattaa kehitysvammaista lasta, kuin "normaalia". Myöskin lapsen tulevaisuutta ajatellen, hän voi joutua helposti kiusatuksi poikkeavuutensa takia, ja tuntea itse pahaa oloa mahdollisesta syrjimisestä. Katsottiinkin oppitunnilla video, jossa kehitysvammainen mies kertoi kuinka pahalta tuntuu, kun ihmiset eivät halua naapurikseen kehitysvammaisia. Mies kuitenkin kokee olevansa kuin muutkin ihmiset. Itse en kokisi siitä olevan minkäänlaista haittaa, jos joskus tulevaisuudessa naapurissani asuisi jokin kehitysvammainen. Pidän heitä kuitenkin ihmisinä niin kuin muitakin. Naapureihin ei kuitenkaan törmää joka ikinen päivä, joten miksi joillekkin se olisi niin suuri ongelma?
Epäselväksi minulle jäi kuitenkin käyttäytyykö downin syndrooman omaavat niin kuin "normaalit" ihmiset? Millaista on hoitaa downin syndrooma lasta/aikuista? Ja muutenkin vähän heidän elämäntavat yms. jäivät epäselviksi.
Vaikea sanoa, miten voin hyödyntää oppimaani, sillä en ole ikinä ollut kehitysvammaisia vastaan, ja tuskin tulen ikinä olemaankaan.
Down-lapsen kanssa eläminen ei välttämättä poikkea paljon terveen lapsen kasvattamisesta. Lähinnä sydänviat ja infektiot lisäävät työtä ja huolta. Oppiminen on hitaampaa kuin muilla, mutta down-lapsi oppii kuitenkin yleensä kävelemään ja puhumaan, jotkut melko samassa iässäkin kuin terveet. Päiväkodissa ja alakoulussa lapsi voi olla joko normaaliryhmässä avustajan kanssa tai erityistä tukea tarvitessaan pienryhmässä/erityisluokalla. Down-ihmiset ovat usein sosiaalisesti taitavia ja iloisia, mutta itsepäisyys voi olla haastavaa. Jos down-lapsella on hankala luonne, haastavuutta lisää se, että voimat kasvavat, mutta ymmärrys on 4-6-vuotiaan tasolla.
VastaaPoistaVierailukohteissamme tulet tapaamaan Down-ihmisiä. Uskon, että se tuo lisävaloa tämän hetkisiin mietteisiisi.
VastaaPoista